|
Kunhan sulhasehdokkaat on seulottu ja urosvalinta sekä astutus on
tehty, alkaa odotus... Ultra-ääni tutkimus on hyvä ja
turvallinen tapa todeta nartun olevan kantava.
Haluan aluksi mainita yhden seikan johon
itse uskon.
Nartun tulisi mieluiten pennuttaa omassa kodissaan, jos mahdollista. Toki, tuttu
ympäristökin on ok mutta uskon oman kodin olevan se paras pennutuspaikka. Jos pentueeni syntyy esim.
sijoitusnartusta pyrin järjestämään pentuehoidon
nartun näkökulmasta, eli sen kotiympäristössä !
Pentueeni elävät keskellä perhettä, Tv
ja radio pauhaa ja arkiset
askareet, kodinkoneitten yms. äänet ja tapahtumat ovat oivia harjoitteluja pienelle pennulle
joka haistaa ja kuuntelee maailmaa ensimmäisiä kertojaan. Ihmisläheisyys
on erittäin tärkeä pienelle pennulle. Heitä tulee tutustuttaa ja
leimauttaa mielellään yksitellen ihmiseen. Lähtiessään maailmalle pentuni
ovat miltei poikkeuksetta olleet erittäin ihmisläheisiä ja positiivisesti
suhtautuvia penikoita. Koen leimaantumisen erittäin tärkeäksi seikaksi
pennunhoidossa, tämän avulla pentu oppii suhtautumisen elkeitä ja hyvin
ihmiseen leimautunut koira on tavallaan yleensä luonnostaan utelias ja kiinnostunut
kontaktiin ihmisen kanssa. Tämä taas periaatteessa voisi helpottaa koulutusta ja koiran halua
työskennellä nimenomaan ihmisen kanssa.
Kun pennut sitten valloittavat maailmaa eli lähtevät itse liikkumaan annetaan
heidän liikkua päivittäin ympäri huushollia. Tietysti riippuen vuodenajasta
pennut tutustuvat ulkoilmaan niin pian kuin mahdollista. Ulkona toivottavasti näemme
ihmisiä, lapsia, autoja, puskia, roskalaatikoita, kuulemme autonääntä yms
yms. Paljon virikettä ja aluksi turvallisesti, emän läsnä ollessa. Sisällä
leikitään räteillä, palloilla, leluilla ja omatoimisesti sitten
ajoittain kengillä, sohvankulmilla, vaatteilla... :) Lapset ovat myös
tervetulleita hoitelemaan aikuisen läsnä ollessa pentuja. Emä on tietysti
pentujen vahvin opettaja. Vuosien varrella olen tullut tulokseen että "hyvän" emän tulee opettaa pentujaan myös "komentelemalla" eli
emän pienet läksytykset ovat tarpeellisia pennun koirakielen oppimisen
kannalta. On myös hyvä jos pennut tapaavat toista rauhallista ja
positiivisesti pentuihin suhtautuvaa koiraa.
Kun sitten pennunostajat hakevat pentunsa, saavat he mukaan rotuyhdistyksen pentuoppaan
sisältäen ruokintaohjeita, monipuolisia tapakasvatusohjeita sekä
rotuyhdistysinfoa. Pennut ovat myös rekisteröityjä, tunnistusmerkittyjä, eläinlääkärin tarkastamia ja madotettuja. Rekisterikirja ja ikioma tuttu penturiepu kuuluu myös laitta
kassiin ennen suurta reissua maailmalle.
Rotuna dobberi ei ole niitä sairaampia mutta toki rodussamme on sairauksia
joita jokainen kasvattaja sekä omistaja ei toivoisi koirallaan
esiintyvän. Dobermannilla esiintyy ajoittain sydänlihaksen sairautta,
kroonista etenevää maksatautia, kaularanka ja selkäranka vikoja, vatsalaukun
kiertymää, lonkkavikaa,
iho-ongelmia sekä kasvuiän kiputiloja. Myös syöpää ja muita
sairaustiloja, kuten verenvuototaipumusta ja kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy. Jokainen omistaja tulee olla
tietoinen näistä vitsauksista. Ikävimpiä ovat tietysti vakavat
sairaudet. Rotuyhdistys on kartoittanut ja kartoittaa rodussa esiintyviä
sairauksia jatkuvasti. Perinnöllisyystietoa joka olisi varmaa ei ole.
Taipumus sairastua esim. vakavaan sydänlihastautiin näyttää esiintyvän koko
rotukannassa. Mitä terveystesteihin tulee,
toivon että jokainen omistaja kuvauttaa lonkat, otattaa silloin tällöin
maksa-arvot verinäytteen ja tutkii aikuisiässä silmät. Jos viitteitä muista,
vakavammista sairaustiloista tuntuu ilmenevän, ovat tietty selventävät
tutkimukset aiheellisia.
Dobberimme kuuluisi sopeutua yhteiskunnan asettamiin
normeihin. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia kasvattajalle. Luonnetta
pitää pyrkiä jalostamaan siten että koira olisi tasapainoinen unohtamatta sitä
että rotumme on palveluskoira eli suhteellisen varmakäytöksinen, avoimesti
suhtautuva koira joka nauttii tehtävistä ja omistajansa kanssa
toimimisesta. No, aina ei näin ole. Tärkeintä ei ole vaativa
tuloksellisuus vaan minulle tärkein mittari on tyytyväinen omistaja.
Toivon saavani pennulleni kodin jossa se on ensisijaisesti perheenjäsen.
Dobermann on palveluskoira ja se tosiasia on aina muistettava. Ensimmäisen
dobermanninsa ottava tulisi selvittää josko juuri dobermann olisi se sopivin
rotu heidän koirakseen. Dobermann tarvitsee mielestäni tapakoulutusta, sen luonne on
valppaampi ja reaktiot ovat esim. lintu- tai seurakoiriin verrattuna erilaiset. Toivoisin
reippaita, ulkoilua
harrastavia koteja. Dobermann tarvitse ihmistä, yhdessä vietettyä aikaa
ja puuhastelua. Se tarvitsee tapakoulutusta sekä peruskoulutusta jotta siitä
kehittyisi kelpo koirakansalainen. Dobermann tarvitsee johdonmukaisuutta,
risua ei tarvitse antaa usein, porkkanat ja kehu vievät paljon pidemmälle ! Se tarvitsee vapautta juosta ja leikkiä.
Se
tarvitsee virikettä ja ratkottavia tehtäviä... Kun se näitä saa, saa
omistaja yleensä erittäin mukavan koiraystävän. Tietysti jokaisella koiralla kuten
ihmiselläkin on puutteita, luonne on aina yksilö-kohtainen homma. Valmista dobermann pentua ei
synny, omistaja ja koira sekä heidän yhteinen kieli ja sen löytäminen ovat
ne tärkeämmät lähtökohdat. Kontaktin luominen pennun kanssa on ehkä se tärkein
asia alkuun. Isäntä/emäntä kuuluu olla se maailman tärkein ja mukavin ja
oikeudenmukaisin olento pennulle. Pentu kehittyy ja oppii sekä kokee erilaisia
asioita koko ajan, myös kun omistaja ei kiinnitä huomiota ympärillä tapahtuvaan.
Se on muistamisen arvoinen seikka ! Pentua kannattaa pienissä erissä, pennun
reaktioita ja luonnetta ( lue stressiä, jännitystä, iloisuutta ja rentoutta )
huomioiden tutustuttaa kaupungin melskeeseen, ihmisiin, koiriin,
moottoriajoneuvoihin siten että ne on olemassa olevia tosiasioita joihin ei
tarvitse kiinnittää erityisemmin huomiota, tai jos kontaktia otetaan niin siitä
jää hyvä mieli ja se tehdään positiivisessä mielessä. Näistä jutuista voisi
kirjoittaa loputtomiin, joten kannattaneen lopettaa tähän ja juttuja voi sitten
jatkaa vaikka pennunomistajan kanssa yksityisesti.
Harrastavat kodit ovat tietysti hyvä asia,
mutta halu harrastukseen on tultava omistajan puolelta, kokeet ja näyttelyt ovat mukavaa puuhaa ja tietysti
toivon ja olen
erittäin tyytyväinen jos kasvattini osallistuvat näihin. Luonnetestissä
käynti olisi myös erittäin tärkeää, varsinkin jos koira ei
osallistu muihin, luonnetta jossain muodossa, mittaaviin palveluskoirakokeisiin
tai testeihin.
Ja olisin erittäin tyytyväinen jos kasvattini suorittaisi hyväksytysti BH kokeen
eli nk. yhteiskuntakelpoisuuskokeen.
Kasvattajana olen pyrkinyt olemaan yhteydessä pennunomistajiin heidän
ehdoilla, aluksi olen mielellään ahkerastikin yhteydessä ja myöhemmin kontakti muotoutuu
itsestään. Toiset omistajat ovat aktiivisestikin yhteydessä ja onpa moni
kontakti kehittynyt aina ystävyyteen saakka. Harvoin järjestelen
pentutapaamisia, koen yksittäisvierailut fiksummiksi, koska silloin
voimme rauhassa keskittyä juuri vierailevan yksilön juttuihin.
Olen aina valmis neuvomaan
pennunomistajiani parhaani mukaan ja uskon tiedostavani myös osaamisen
puutteeni. Minulle saa soittaa koska vaan kun jokin askarruttaa tai huolettaa ! Jos en itse koe voivani auttaa, ohjaan kasvattini omistajineen
osaavimpien neuvonantajien pariin.
Annina
LATAA
ITSELLESI
SUOMEN
DOBERMANNYHDISTYKSEN
Jalostuksen tavoiteohjelma
Pennun kasvatus ja hoito-opas
Jalostuksellisesti merkittävät sairaudet
|
